Asemanseudun kehittäminen
Tavoite
Asemakaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa rautatieaseman ympäristön kokonaisvaltainen kehittäminen ydinkeskustaan liittyvänä toimitilojen, palvelujen ja asumisen alueena. Kaavalla mahdollistetaan myös juna- ja linja-autoliikenteen matkustajatoimintojen kehittäminen. Asemakaavat laaditaan vaiheittain ja ensimmäisessä vaiheessa muutetaan asemakaavaa Ratakadun ja rautatien välisellä alueella.
Sijainti
Asemakaavamuutos koskee pääosin Reijolan kaupunginosassa sijaitsevaa Lappeenrannan asemanseutua. Suunnittelualue rajautuu idässä Kauppakatuun/Vanhaan Viipurintiehen, etelässä rata-alueeseen ja Reijolan työpaikka-alueseen, lännessä/pohjoisessa Ratakatuun ja Armilanlinnan alueeseen. Oheiseen karttaan on merkitty suunnittelualueen sijainti ja alustava rajaus. Alueen rajaus saattaa muuttua suunnittelun edetessä.
Kaavaprosessin vaiheet
Aloitusvaihe
Ennen varsinaisen suunnitelman laatimista, kerättiin lähtötietoja alueen asukkailta ja yrityksiltä sekä alueen käyttäjiltä nettikyselyllä.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) pidetään maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 62 ja 63 §:n mukaisesti nähtävillä 12.5.2022 alkaen kaavan laadinnan ajan. Mahdolliset kommentit osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta tulee toimittaa osoitteeseen Lappeenrannan kaupunki, Kirjaamo, PL 11, 53101 Lappeenranta tai kirjaamo@lappeenranta.fi.
Asemakaavaan liittyvä aloitusvaiheen asukastilaisuus pidettiin tiistaina 17.5.2022.
Luonnosvaihe
Maankäyttö- ja rakennuslain 62 §:n ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 §:n mukaan asemakaavaluonnos, osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavan valmisteluaineisto olivat nähtävinä ennakkokuulemista varten 6.-30.9.2024.
Asemakaavaan liittyvä asukastilaisuus pidettiin 10.9.2024.
Ehdotusvaihe
Hyväksymisvaihe