Suosikit
Palvelu

Avustus vammaisten harrastus- ja kilpaurheilun tukemiseen

Avustus on tarkoitettu vammaisten harrasteliikunnan sekä kilpaurheilun tukemiseksi. Avustuksella voidaan tukea yksittäisiä kilpailuja tai urheilijaa. Avustusta voidaan kohdentaa myös esimerkiksi vammaisliikuntaa mahdollistaviin liikuntavälineisiin, ohjaajakoulutukseen tai avustajakuluihin. Avustusta voidaan myöntää harkinnan ja käytettävissä olevan määrärahan mukaan myös uusiin hankkeisiin, joilla lisätään kaupunkilaisille suunnattua yleistä, kaikille avointa sovelletun liikunnan toimintaa.

Toimintaohje

Avustusta voi hakea vuoden ympäri. Avustuksen hakemiseksi esitetään vapaamuotoinen kirjallinen selvitys toiminnasta, sen sisällöstä ja siitä aiheutuneista kuluista ja tuloista. Avustus on kertaluonteinen ja harkinnanvarainen. Hakemus toimitetaan liikuntatoimelle sähköpostitse anna.seppanen@lappeenranta.fi tai postitse osoitteeseen Liikuntatoimi, Pohjolankatu 29, 53100 Lappeenranta. Avustuksesta päättää liikuntatoimi.

Maksullisuuden tiedot

Palvelu on ilmainen.