1. Lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten vaatimukset

Perustuslain (731/1999) 6 §:n mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää syytä asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Perustuslain säännöksen taustalla ja rinnalla yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutumista tukevat myös erilaiset kansainväliset sopimukset.

Esimerkkeinä voidaan mainita nk. Istanbulin sopimus, eurooppalainen tasa-arvon peruskirja sekä edellä jo siteerattu YK:n ihmisoikeusjulistus. Lisäksi Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa (Lissabonin sopimus) keskeisiksi eurooppalaisiksi arvoiksi todetaan muun muassa tasa-arvo ja vähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksien kunnioittaminen. Euroopan neuvoston laatiman Istanbulin sopimuksen tarkoituksena on ennaltaehkäistä ja poistaa perheessä tapahtuvaa ja erityisesti naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Eurooppalaisessa tasa-arvon peruskirjassa taas käsitellään sukupuolten tasa-arvon edistämistä ja moniperusteisen syrjinnän ehkäisyä monesta näkökulmasta. Peruskirjassa julkilausutaan neljä periaatetta, joita myös Lappeenrannan kaupungin on syytä pitää toimintansa perustana. Peruskirjan mukaan

1. naisten ja miesten tasa-arvo on perusoikeus,
2. naisten ja miesten tasa-arvon varmistaminen edellyttää moninkertaisen syrjinnän ja heikomman aseman käsittelemistä,
3. naisten ja miesten  tasapuolinen  osallistuminen  päätöksentekoon on demokraattisen yhteiskunnan perusedellytys, ja
4. sukupuoleen perustuvien stereotypioiden poistaminen on olennaista naisten ja miesten tasa-arvon saavuttamisessa.

Perustuslain yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa koskevaa perusoikeussäännöstä tarkennetaan kansallisessa lainsäädännössä muun ohella yhdenvertaisuuslailla ja tasa-arvolailla. Säännöstä täydentävät myös perustuslain säännökset uskonnon ja omantunnon vapaudesta (11 §) sekä oikeudesta omaan kieleen ja kulttuuriin (17 §). Lisäksi kyseeseen tulevat esimerkiksi rikoslain (39/1889) 11 ja 47 luvun rangaistussäännökset sekä kuluttajansuojalain (38/1978), työturvallisuuslain (738/2002) ja kuntalain (410/2015) säännökset.

Kaupungin yhdenvertaisuussuunnittelun kannalta keskeinen säännös on yhdenvertaisuuslain 5.1 §, jonka mukaan ”Viranomaisen on arvioitava yhdenvertaisuuden toteutumista toiminnassaan ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi. Edistämistoimenpiteiden on oltava viranomaisen toimintaympäristö, voimavarat ja muut olosuhteet huomioon ottaen tehokkaita, tarkoituksenmukaisia ja oikeasuhtaisia.”

Vastaavasti tasa-arvosuunnittelun perustana on tasa-arvolain 4 §, jonka 1 momentin mukaan ”Viranomaisten tulee kaikessa toiminnassaan edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti sekä luoda ja vakiinnuttaa sellaiset hallinto- ja toimintatavat, joilla varmistetaan naisten ja miesten tasa-arvon edistäminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa.”

Lainsäädännön vaatimukset voidaan täyttää suunnitelmalla, joka sisältää ainakin seuraavat keskeiset osa-alueet:

1. Arvio siitä, miten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus toteutuvat viranomaisen toiminnassa.

Arvion tekemiseksi tulee käyttää erilaisia arviointimenetelmiä ja tausta-aineistoja. Kaupungin on arvioitava tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista

1. 1. asioiden valmistelussa, päätöksenteossa, hallintotoiminnassa ja -tavoissa,
   2. johtamisessa, tulosohjauksessa ja tulossopimuksissa,
   3. taloussuunnittelussa sekä strategisessa suunnittelussa ja tiedottamisessa.

2. Tavoitteet, jotka suunnittelun avulla halutaan saavuttaa.

Hyvä tavoite voi olla esimerkiksi palvelun kehittäminen sellaiseksi, että se vastaa kaikenlaisten asiakasryhmien todellisiin tarpeisiin. Samoin suunnitelmaan on hyvä sisällyttää kaupungin osallisuus-, esteettömyys- ja saavutettavuustavoitteet.

3. Asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi käytettävät keinot.

Keinot on kirjattava suunnitelmaan mahdollisimman konkreettisina toimenpiteinä. Kyseeseen voivat näin ollen tulla esimerkiksi koulutukset, kartoitukset, erityispalvelujen kehittäminen taikka uudenlaiset asiakaspalvelumekanismit. Keinojen lisäksi on tärkeää määritellä myös se, kenen vastuulla toimenpide on, millä aikataululla se toteutetaan, miten siitä tiedotetaan ja miten sitä seurataan.

EU:n perussopimusten ja perusoikeuskirjan lisäksi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laatimisessa, toimeenpanossa ja kehittämisessä otetaan huomioon alemmanasteinen EU-lainsäädäntö: merkittäviä EU-säädöksiä ovat esimerkiksi syrjintädirektiivi, työsyrjintädirektiivi, saavutettavuusdirektiivi ja esteettömyysdirektiivi.

Syrjintäperusteiden tulkinnassa sekä tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden arvioinnissa hyödyllisiä ovat myös EU:n tuomioistuimen samoin kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja muiden kansainvälisten ihmisoikeussopimusten valvontaelinten ratkaisut.

2. Keskeiset syrjintäperusteet

3. Muodollinen ja tosiasiallinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuus

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden käsitteillä voidaan tarkoittaa kahta eri asiaa.

Muodollinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että samanlaisissa tapauksissa ihmisiä tulee kohdella samalla tavalla. Muodollinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuus kytkeytyy kiinteästi välittömään syrjintään. Välitön syrjintä tarkoittaa ihmisten erilaista kohtelua jonkin kielletyn syrjintäperusteen, kuten alkuperän tai iän, perusteella.

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen on kuitenkin välittömään syrjintään puuttumista laajempi asiakokonaisuus. Huomioon tuleekin ottaa myös tosiasiallinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuus.

Tämä tarkoittaa sitä, että tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden aktiivinen edistäminen saattaa edellyttää poikkeamista samanlaisen kohtelun periaatteesta, jotta heikommassa asemassa olevien ihmisryhmien tosiasiallisesti tasavertainen asema toteutuisi. Tosiasiallisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisellä pyritään siten poistamaan sellaista yhteiskunnassa esiintyvää tosiasiallista eriarvoisuutta, joka voi syntyä lainsäädännön ohella erilaisesta julkisen vallan ja yksityisten toimijoiden toiminnasta sekä erilaisista taloudellisista, sosiaalisista ja yhteiskunnallisista rakenteista.

Tosiasiallisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kytkeytyy välilliseen syrjintään. Välillisellä syrjinnällä tarkoitetaan sitä, että näennäisen neutraali sääntö, peruste tai käytäntö saattaa jonkun henkilön muita epäedullisempaan asemaan hänen henkilökohtaisen ominaisuutensa perusteella.

Välillistä syrjintää voi olla vaikkapa se, että johonkin tilaan ei pääse pyörätuolilla, tai se, että jossain kaupungin palvelussa asiointi voi tapahtua ainoastaan verkossa.

Kuvio 1 . Vasemmassa kuvassa sinistä aikuista ja punaista lasta on kohdeltu muodollisen yhdenvertaisesti. Kuitenkin joskus voi olla paikallaan erityistoimenpitein parantaa punaisen lapsen asemaa tosiasiallisen yhdenvertaisuuden saavuttamiseksi.

Tosiasialliseen tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen voidaan pyrkiä positiivisella erityiskohtelulla. Tällöin toteutetaan erityistoimenpiteitä tietyn syrjinnälle ja eriarvoistumiselle alttiin ihmisryhmän tosiasiallisen tasavertaisuuden turvaamiseksi siten, etteivät toimenpiteet kuitenkaan asteeltaan muodostu toisia ihmisiä syrjiviksi.

Yhdenvertaisuuslain 7 §:n mukaan positiivisen erityiskohtelun tulee olla pyrityn tavoitteen kannalta oikeasuhtaista. Tällaisia hyväksyttäviä toimenpiteitä voivat olla esimerkiksi vähemmistöjen asemaa palveluissa parantavat erityisjärjestelyt ja erikielisten tiedotusmateriaalien käyttö.

Tietyissä tapauksissa pelkkä muodollinen tasavertaisuus ei ole riittävää, vaan tasapuolisesta kohtelusta tulee poiketa tosiasiallisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden saavuttamiseksi. Tasapuolisen ja puolueettoman kohtelun lisäksi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyö on siten tarvittaessa myös aktiivista toimintaa eriarvoisuuksien poistamiseksi.