Suosikit

Tietoa Lappeenrannasta

Lappeenrannassa ei turhaan pönötetä.

Täällä asiat tehdään leppoisasti, mutta tosissaan. Kohtaamme ihmiset ihmisinä, uskallamme kokeilla uutta ja yhteistyö luonnistuu yhtä luontevasti kuin keskustelu tuntemattoman kanssa kauppajonossa.

Lappeenranta on sopivan kokoinen. Tarpeeksi suuri tarjoamaan mahdollisuuksia, mutta mutkaton, jotta asiat myös etenevät.

Vuonna 1649 perustettu Lappeenranta on vuosisatojen ajan ollut kohtaamisten, kaupan ja uusien vaikutteiden paikka. Rajan läheisyys, kansainväliset yhteydet ja kyky sopeutua suuriinkin muutoksiin välittyvät paikallisesta luonteesta. Lappeenrannasta löytyy sitkeyttä sekä kykyä katsoa ympärille ja eteenpäin yhtä aikaa.

Linnoituksen mukulakivikadut, satama ja historialliset rakennukset ovat osa elävää kaupunkia siinä missä korkeakoulut, yrittäjyys ja tapa tarttua reippaasti mahdollisuuksiin. Vanha ja uusi eivät kilpaile keskenään. Ne ovat osa samaa tarinaa.

Me lappeenrantalaisetkin olemme erilaisten ristiriitojen yhdistelmiä. Rentoja ja rohkeita, välittömiä ja kunnianhimoisia, rosoisia ja sivistyneitä. Yhteistyötä arvostetaan enemmän kuin titteleitä ja tekemistä enemmän kuin puhetta. Uusia ideoita ei jäädä liiaksi ihmettelemään, vaan kokeillaan rohkeasti.

Arki on täällä sujuvaa. Palvelut, koulut, harrastukset, liikunta, kulttuuri ja tapahtumat löytyvät läheltä. Päivään ei tarvitse mahduttaa tunteja kestävää siirtymistä tai jatkuvaa kiirettä. Lappeenrannassa jää enemmän aikaa sille, mikä omassa elämässä on tärkeää.

Saimaa on meille arjen näyttämö, käyttöliittymä. Se näkyy lappeenrantalaisten rytmissä ja tunnelmassa, mutta ei yksin määritä kaupunkia. Sen tekevät asukkaat, yritykset, yhteisöt, urheilu- ja kulttuuritoimijat, opiskelijat – me kaikki, jotka omilla teoillamme, kohtaamisillamme ja tarinoillamme välitämme kuvaa siitä, mitä Lappeenranta on ja mitä kaupunkimme edustaa.

Lappeenranta ei yritä olla jotakin muuta kuin mitä se on. Emme tarvitse suuria sanoja tai kiiltävää kulissia. Riittää, että asiat toimivat, ihmiset viihtyvät ja tulevaisuuteen uskalletaan katsoa avoimin mielin.

Lappeenranta on samanaikaisesti Leppoisa, Päättäväinen ja Rohkea.

Juuri sellainen kuin vain Lappeenranta voi olla.