Suosikit
Palvelupaikka

Asinsaaren leirikeskus

Nuorisotoimen leirikeskus sijaitsee Taipalsaaren kunnan alueella Merenlahdella. Asinsaaren leirikeskus on ahkerassa käytössä ympärivuotisesti.

Rakennukset ja varustus

Rakennukset yhteensä noin 605 neliömetriä. Alueen pinta-ala yhteensä 6,9 hehtaaria.

Keittiörakennus, askartelurakennus, sauna, tuparakennus, mökit

Vuodepaikkoja yhteensä noin 50 aikuiselle tai 60 jos suurin osa on lapsia. Kesäaikana majoitus onnistuu myös teltoissa. Alueella on 7 erillistä majoitusmökkiä. Jokaisessa mökissä on kaksi erillistä huonetta. Yhteen huoneeseen mahtuu majoittumaan 2-3 henkilöä. Lisäksi tuparakennuksesta löytyy majoitustilaa noin 9 henkilölle.

Askartelurakennuksessa löytyy pöytiä ja penkkejä. Tilaa voi hyödyntää esimerkiksi sadeilmalla.

Keittiörakennuksesta on iso ruokailutila sekä laitostasoinen keittiövarustus.

Vessat

Leirialueelta löytyy vesivessat leiriläisille erillisestä rakennuksesta (ei talvikäytössä) sekä ruokalan yhteydessä on kaksi vessaa.

Saunat

Leirialueella on kaksi saunaa. Isommasta saunasta löytyy myös pukuhuone. Pienempi sauna ei ole talvikäytössä.

Muuta

Alueella on uimaranta, pieni pelikenttä, lentopallokenttä ja kaksi nuotiopaikkaa.

Leirikeskuksessa ei ole saatavilla peittoja, tyynyjä eikä lakanoita.

Leirikeskuksen varaaminen

Kesän leiriajat tulee anoa maaliskuun loppuun mennessä sähköisellä hakulomakkeella. Muina aikoina varaukset tehdään Nuorisotoimen leirikeskusvastaavan kautta. Vapaita aikoja voi katsoa varauskalenterista.

Käyntitiedot

Asinsaari 29
53850 Lappeenranta
Palvelupaikka kartalla
Näytä reitti tänne

Muut yhteystiedot

Sähköposti

Puhelin

  • Nuorisotoimen leirikeskusvastaava +358 401680042 (pvm/mpm)

    Puhelu tähän numeroon maksaa:

    • paikallisverkkomaksun (pvm), kun soitat kiinteästä verkosta.
    • matkapuhelinmaksun (mpm), kun soitat matkapuhelimesta.
    • ulkomaanpuhelumaksun, kun soitat ulkomailta.

    Maksut määräytyvät soittajan operaattorin hinnaston mukaan.

Sijainti kartalla

Liittyvät palvelut