Suosikit

Marian aukion sisustuskilpailu

Miten sie sisustaisit meijän cityolohuoneen?  

Marian aukion sisustuskilpailussa kokeillaan ensimmäistä kertaa osallistuvan budjetoinnin periaateella toteutettua kilpailua Lappeenrannan kaupunkisuunnittelussa. Tavoitteena on löytää erilaisia ideoita Marian aukion viihtyisyyden, elävyyden ja toimivuuden parantamiseksi.

Kilpailu on kaikille avoin. Kilpailuun osallistutaan nimimerkillä sekä kuvallisella esityksellä sisustusideasta. Sisustussuunnitelman ei välttämättä tarvitse kattaa koko aluetta, vaan se voi olla jokin pienikin elementti. 

Marian aukion sisustuskilpailu

Kilpailun pääsivu

Tästä pääset tutustumaan kilpailuun tarkemmin ja jättämään oman sisustusehdotuksesi 31.7.2023 mennessä.

Klikkaa tästä kilpailun pääsivulle

Kilpailussa tulleiden ideoiden toteuttamiseen on varattu YKT-hankkeen puitteissa 10 000 euron budjetti. Asukkaat pääsevät äänestämään, mitkä esiraadin valitsemista ehdotuksista pääsevät toteutukseen. Kolme parasta ehdotusta palkitaan: 1. palkinto 1500 euroa, 2. palkinto 1200 euroa ja 3. palkinto 800 euroa. Valintaraati voi päättää jakaa palkinnot myös eri tavoin. Kilpailun etenemisestä ja toteutettavista ideoista kerrotaan kilpailun verkkosivuilla ja kaupunkisuunnittelun sosiaalisessa mediassa. Ensimmäisiä ideoita Marian aukiolle aletaan toteuttaa syksyn 2023 aikana. 

Kilpailun eteneminen

1

Sisustussuunnitelmien kerääminen 5.6. - 31.7.2023

Ehdotuksia sisustusideoista pystyi  jättämään 5.6. - 31.7.2023 välisenä aikana Maptionnaire-verkkosivuston kautta. Määräaikaan mennessä sisustusideoita oli jätetty noin 50 kappaletta.

Kaupungin asiantuntijat arvioivat kaikki sisustusideat ja niiden toteutusmahdollisuudet. Ideat ja niiden arviot julkaistaan ideointisivustolla elokuussa. Jättämällä sisustusidean annat kaupungille oikeudet muokata ja kehittää sitä. Kehitystyötä voidaan tehdä myös yhteistyössä idean antajan kanssa.

2

Äänestykseen pääsevien ehdotusten valitseminen elokuu 2023

Kaupungin esiraati käy läpi kaikki sisustussuunnitelmaideat,  arvioi ne ja valitsee yleisöäänestykseen pääsevät ehdotukset. 

3

Äänestys toteutettavista sisustusideoista elokuu 2023

Asukkaat pääsevät äänestämään jatkoon päässeistä ehdotuksista, miten 10 000 euron budjetti heidän mielestään kannattaisi Marian aukiolla käyttää.

4

Sisustusideoiden toteuttaminen syksy 2023 - 

Ensimmäisiä sisustusideoita lähdetään toteuttamaan ja kokeilemaan aukiolle syksyn 2023 aikana.