Unto Ahjotuli
Unto Ahjotuli
30.5. - 13.9.2026 Lappeenrannan taidemuseo
Näyttely esittelee vuonna 2024 menehtyneen kuvataiteilija Unto Ahjotulen (1938–2024) teoksia Lappeenrannan taidemuseon kokoelmista. Ahjotuli oli paitsi monipuolinen taiteilija myös merkittävä taidevaikuttaja Etelä-Karjalassa.
Unto Ahjotuli teki uran kuvataiteilijana, mutta hän oli myös arvostettu graafikko, performanssitaiteilija, runoilija ja lehdentekijä. Työläisperheen poika Unto oli nuoruudessaan paikallisen muotokuvamaalarin opissa ja myöhemmin hän hankki oppisopimuksella kirjapainoalan ammattitaidon. Muodollista kuvataiteilijan koulutusta hänellä ei ollut. Tästä huolimatta Ahjotuli teki valtakunnallisen läpimurtonsa 1980-luvun alussa omalaatuisena ja värikkäänä poptaiteilijana ja postmodernistina, joka ennakkoluulottomasti yhdisteli teoksissaan erilaisia elementtejä.
Nuorena miehenä Tampereella boheemielämää viettänyt Ahjotuli muutti 1980‑luvulla rakkauden perässä Lappeenrantaan. Hän sai urallaan monia tunnustuksia, joista merkittävimmät paikalliset olivat Etelä‑Karjalan kulttuuripalkinto ja Kymen läänin taidepalkinto. Viimeisinä vuosinaan hän nautti myös valtion taiteilijaeläkettä.
Ahjotuli asui viimeiset elinvuotensa Galleria Pihaton yläkerran taiteilija‑ateljeessa. Hän oli myös keskeisesti mukana viihtyisän viher‑ ja kulttuuriympäristön kehittämisessä Lappeen vanhan pappilan ympäristössä, jossa galleriakin sijaitsee. Viimeiseksi hänen elinaikanaan järjestetyksi näyttelyksi jäi kesällä 2018 esillä ollut retrospektiivi Galleria Pihatossa ja Pehtoorintuvassa aivan vanhan pappilan vieressä.
Kuva: Untoi Ahjotuli, Taidemaisema II, 1993, Lappeenrannan taidemuseon kokolema.