Suosikit

Sami Parkkinen - Kuka kantaa valoa

Pimeässä otettu valokuva ihmisen korvasta, johon heijastuu eri värisiä valoja.

Sami Parkkinen - Kuka kantaa valoa

30.5.-13.9.2026 Lappeenrannan taidemuseo

 

Valokuvataiteilija Sami Parkkinen tutkii valokuvien ja valokuvaa hyödyntävien veistoksellisten teosten kautta ihmisen kasvua, tietoisuuden kehitystä, luontosuhdetta sekä ihmisen kykyä muuttaa toimintatapaansa. Hän pyrkii kyseenalaistamaan vallitsevia käsityksiä ihmisen ylivertaisuudesta suhteessa muuhun luontoon. Parkkinen pyrkii taiteen avulla synnyttämään uutta ymmärrystä ihmisen ja ympäristön välisen suhteen erottamattomuudesta, kauneudesta ja monimuotoisuudesta.

Tummien sävyjen alta paistaa valo. Hetkellisyys ja luopuminen muuttuvat kauniiksi, kun ymmärrämme yhteytemme ympäröivään maailmaan ja elämään. Parkkinen ei näe tulevaisuutta vain dystopioiden värittämänä. Näyttely uskoo muutoksen mahdollisuuteen ja kykyymme oppia, nähdä ja toimia toisin. Yksi näyttelyn ihmisen kasvuun liittyvä teema on isän ja pojan välinen suhde. Taiteilijan poika Arvi on näyttelyssä mukana paitsi kuvaus kohteena myös tekijänä. Hän on esimerkiksi muokannut joitakin muotokuviaan uusiksi ”remake” kuviksi.

Sami Parkkisen (s. 1974) teoksia on ollut esillä useissa koti- ja ulkomaisissa gallerioissa ja museoissa kuten Suomen Kansallismuseo, Helsinki (2021), National Portrait Gallery, Lontoo (2015), Circulation(s) – Festival de la Jeune Photographie Européenne, Pariisi (2016) ja Suomen valokuvataiteen museo, Helsinki (2010). Hänen teoksiaan on merkittävissä julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa.

Kuten moni taidevalokuvaaja Sami Parkkinen on kuvannut myös erilaisia tilaustöitä. Tässä näyttelyssä on esimerkkinä levynkansikuvat ja videoita Kotiteollisuus-yhtyeelle.

Näyttely on saanut tukea Museovirastolta näyttelypalkkioiden maksamiseksi.

Kuva: Sami Parkkinen, SPECTRUM, sarjasta Healing, 2023.