Suosikit

Mist sie tuut? -juttusarja: Lauritsala

JULKAISTU 4.7.2024, 13.00

Koivunlehtiä ja venesatama taustalla.

Mist sie tuut? -juttusarja saa jatkoa tänä kesänä, ja esittelyssä on viisi eri aluetta Lappeenrannasta. Näiden alueiden asukkaista on etsitty 1–3 haastateltavaa, ketkä kertovat oman kokemuksensa asuinalueestaan ja sen parhaista puolista. Juttusarjaan valikoituivat tänä vuonna Lauritsalan, Uus-Lavolan, Linnoituksen, Kesämäen sekä Ylämaan asuinalueet.

Maarit Tirronen asuu nykyään Lauritsalan keskustassa, mutta on vuosien varrella asunut myös muun muassa Lapvedellä, Mälkiällä sekä Hakalissa. Lisäksi hän on asunut vuosia kauempana Lappeenrannan keskustasta, Ylämaantien varrella.

Miten kuvailisit Lauritsalaa alueena? Millainen on Lauritsalan henki?

– Lauritsala on hyvin luonnonläheinen ja täällä ihmiset ovat hyvin tuttavallisia toisilleen. Tunnen paljon alueen asukkaita, ja esimerkiksi monet naapurin lapset käyvät moikkaamassa koiraani usein. Asun hieman sivussa olevan tienpätkän varrella, josta tunnen lähes kaikki asukkaat, joiden kanssa tulee silloin tällöin vaihdeltua kuulumisia. Aina ei tarvitse edes tuntea toista, silti monet jäävät juttelemaan esimerkiksi aamulenkillä.

Millaisia palveluita Lauritsala tarjoaa?

– Voisin kuvailla Lauritsalaa hiomattomana helmenä. Kaupat sekä hyvät liikuntapaikat, kuten uimahalli ja pelikentät, ovat juuri sen verran, mitä täällä tarvitsee olla. Muutamat ruokapaikat ovat myös hyvä lisäys, ja Lauritsalasta löytyy myös oma, ainutlaatuinen kirjasto. Täällä on kaikki tarvittava lähellä.

Mikä saa sinut viihtymään Lauritsalassa? Missä suosittelisit muiden lappeenrantalaisten vierailevan?

– Lauritsalan alueella on paljon erilaisia ulkoilumaastoja, joissa on kiva kulkea sekä katsella kauniita maisemia. Luonto on Lauritsalassa lähellä, mikä on minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeää. Luukkaansalmen sillan alusta sekä Lauritsalan veneranta ovat omaleimaisia paikkoja, joissa kannattaa käydä ihailemassa maisemia.

Miten Lauritsala on muuttunut vuosien varrella?

– Lappeenranta on ylipäätänsä kansainvälistynyt vuosien aikana todella paljon. Tämän lisäksi Lappeenrannassa otetaan nykyään hienosti huomioon ilmastoasiat sekä luonto ja sen monipuolisuus. On hienoa, miten paljon esimerkiksi Saimaan ja sen lähialueiden eteen tehdään töitä. Nämä asiat näkyvät sekä Lauritsalassa että koko Lappeenrannassa, mikä on valtavan hieno asia.