Talttakujan asemakaavan muutos
Tavoite
Asemakaavan tavoitteena on yhdistää rakentamattomat kortteli- ja katualueet. Tällä monipuolistetaan alueen teollisuustonttitarjontaa ja vastataan nykyistä paremmin yritysten tarpeisiin.
Sijainti
Asemakaavamuutosalue sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Lappeenrannan ydinkeskustasta itään valtatie 6:n ja Pajarilanväylän eteläpuolella. Asemakaavan muutosalue rajautuu pohjoisessa Pajarilanväylään, idässä suojaviheralueeseen ja etelässä Mustolan satamarataan. Lännessä rajana ovat maatilakeskuksen pellot. Alueen koko on noin 15 hehtaaria.
Kaavaprosessin vaiheet
Aloitusvaihe
Asemakaavamuutoksen laatiminen on käynnistynyt Lappeenrannan kaupungin aloitteesta syksyllä 2026.
Luonnosvaihe
Alueidenkäyttölain 62 §:n ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 §:n mukaan asemakaavaluonnos, osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavan valmisteluaineisto ovat nähtävinä ennakkokuulemista varten 20.10. – 9.11.2026 Lappeenrannan pääkirjastolla asiakaspalvelukeskus Winkissä (Valtakatu 47, 1. kerros) sekä näillä verkkosivuilla.
Mahdolliset mielipiteet tulee jättää viimeistään 9.11.2026 osoitteella Lappeenrannan kaupunki, Kaupunkikehitys, Kirjaamo, PL 11, 53101 Lappeenranta tai kirjaamo@lappeenranta.fi.
Ehdotusvaihe
Hyväksymisvaihe