Suosikit
Palvelupaikka

Ohjaamo Lappeenranta

Ohjaamo Lappeenranta on kaikille alle 30-vuotiaille tarkoitettu palvelupiste, josta saat maksutonta palvelua elämässä eteen tuleviin pohdintoihin. Ohjaamossa työskentelee monien alojen asiantuntijoita, jotka auttavat sinua löytämään oikean palvelun. Oli asiasi pieni tai suuri, on Ohjaamo aina oikea paikka aloittaa. Ohjaamossa osataan auttaa ja neuvoa elämäntilanteessasi eteenpäin. Ohjaamossa on tavattavissa jokaisena aukiolopäivänä TE-palveluiden asiantuntija joko paikan päällä tai etänä. Lisäksi Ohjaamossa on tavattavissa maanantaisin sairaanhoitaja, joka tarjoaa keskusteluapua, tiistaisin sosiaaliohjaaja ja parillisina viikkoina ammatinvalinnan ja uraohjauksen psykologi ja keskiviikkoisin parillisina viikkoina TE-palveluiden kotoutumispalveluiden asiantuntija. Muutokset ovat mahdollisia. Viikoittainen lukujärjestys löytyy Ohjaamot.fi sivulta.

Saat Ohjaamosta apua muun muassa työnhakuun, asunnonhakuun ja asumiseen liittyviin asioihin, koulutukseen ja opintoihin liittyviin pohdintoihin sekä raha-asioihin. Autamme esimerkiksi työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautumisessa, työhakemusten ja CV:n teossa, opiskelupaikkojen hakemisessa sekä Kelan tukihakemusten täyttämisessä.

Voit asioida meillä ilman ajanvarausta aukiolojen puitteissa, mutta myös ajanvarauksella, jos aukioloaikamme eivät ole aikatauluihisi sopivat. Voit asioida tulemalla paikan päälle Ohjaamoon, puhelimitse, sähköpostilla, tekstiviestillä, whatsappilla, Facebook messengerin tai Instagram Directin kautta. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään kahden arkipäivän kuluessa.

Ohjaamo Lappeenrannan logo.

Käyntitiedot

Anni Swanin katu 7
53100 Lappeenranta
Palvelupaikka kartalla
Näytä reitti tänne

Palveluajat

maanantai–tiistai 12.00-16.00 
keskiviikko–torstai 10.00-16.00 

vappuaatto (12.00-15.00)

vappu (Suljettu) (1.5.2024)

helatorstai (Suljettu) (9.5.2024)

juhannusaatto (Suljettu) (21.6.2024)

itsenäisyyspäivä (Suljettu) (6.12.2024)

joulupäivä (Suljettu) (25.12.2024)

tapaninpäivä (Suljettu) (26.12.2024)

uudenvuodenpäivä (Suljettu) (1.1.2025)

loppiainen (Suljettu) (6.1.2025)

kiirastorstai (10.00-15.00)

pitkäperjantai (Suljettu) (18.4.2025)

1.pääsiäispäivä (Suljettu) (20.4.2025)

2. pääsiäispäivä (Suljettu) (21.4.2025)

Muut yhteystiedot

Sähköposti

Puhelin

  • +358 400154661 (pvm/mpm)

    Puhelu tähän numeroon maksaa:

    • paikallisverkkomaksun (pvm), kun soitat kiinteästä verkosta.
    • matkapuhelinmaksun (mpm), kun soitat matkapuhelimesta.
    • ulkomaanpuhelumaksun, kun soitat ulkomailta.

    Maksut määräytyvät soittajan operaattorin hinnaston mukaan.

Postiosoite

Anni Swanin katu 7
53100 Lappeenranta

Verkkosivu

Esteettömyystiedot

  • 2 esteetöntä autopaikkaa sijaitsee ulkona alle 10 m sisäänkäynnistä. Pysäköintiruudun leveys on vähintään 3,6 m.
  • Saattoliikenteen pysähtymispaikka sijaitsee sisäänkäynnin läheisyydessä (etäisyys enintään 5 metriä), josta sisäänkäynnille pääsee siirtymään sujuvasti.
  • Kulkureitti sisäänkäynnille on opastettu, tasainen ja riittävän leveä sekä valaistu.

  • Sisäänkäynti erottuu selkeästi ja on valaistu. Sisäänkäynnin yläpuolella on katos.
  • Sisäänkäynnin ovet erottuvat selkeästi ja lasiovissa on kontrastimerkinnät. Oven ulkopuolella on riittävästi vapaata tilaa liikkumiselle esim. pyörätuolin kanssa. Ovi on raskas tai muuten vaikeasti avattavissa.
  • Sisäänkäynnin yhteydessä on yli 2 cm korkeita kynnyksiä.
  • Tuulikaappi on ahdas.

  • Asiointipiste sijaitsee samassa kerroksessa kuin sisäänkäynti.
  • Asiointipisteessä on yli 2 cm korkeita kynnyksiä.
  • Asiointipisteen ovet erottuvat selkeästi.
  • Asiointipisteen odotustilassa ei ole vuoronumerojärjestelmää. Odotustilassa on istuimia.

Sijainti kartalla

Ohjaamon kautta haettavat työllistymisen tuet

Kesätyöseteli

Lue lisää

Duuniseteli

Lue lisää