Suosikit

Lappeenrannan Syyskarnevaali 2026 kutsuu paikalliset yritykset mukaan tapahtuman toteuttamiseen

JULKAISTU 20.3.2026, 11.06

Suomen värikkäin tapahtuma, Lappeenrannan Syyskarnevaali järjestetään taas tulevana syksynä 13.–18.10.2026 Rakuunamäellä. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty syksyn supertapahtuma toi pimenevään syksyyn aimo annoksen riemua ja räiskettä musiikin, sirkuksen ja teatterin muodossa. Syyskarnevaali järjestetään yhteistyössä Taidekoulu Estradin ja Lappeenrannan kaupungin kanssa.

Viime vuoden tapaan keskeisenä tapahtumapaikkana toimii Adolf Ehrnroothin aukio Rakuunamäellä, mutta tänä vuonna ohjelmaa on tarkoitus levittää myös enemmän keskustan alueelle.

– Yhteistyötä paikallisen yrittäjien kanssa tullaan laajentamaan ja kiinnostuneille yrityksille järjestetään 22.4. klo 8–10 kick off -tilaisuus tapahtuman yhteistyömahdollisuuksista, kertoo tapahtuman järjestelyistä osin vastaava Juho Peltonen Taidekoulu Estradilta.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa eteläkarjalaiselle yleisölle esitelty näyttävä sirkusteltta tullaan näkemään taas tapahtuman keskiössä.

– Sirkusryhmä Arctic Ensemblen upea juhlateltta toimi viime vuonna esityspaikkana loistavasti ja tänä vuonna aiomme hyödyntää teltan kapasiteettia vielä entistäkin tehokkaammin. Muun muassa istumapaikkoja tullaan lisäämään ja esitysten teknisiä järjestelyitä hiotaan vieläkin paremmiksi, hehkuttaa Sonja Kangastalo Taidekoulu Estradilta.

Sirkusryhmä Arctic Ensemblen suosittuja esityksiä nähdään Syyskarnevaalin ohjelmassa viime vuoden tapaan. Tapahtuman tarkempi ohjelma julkaistaan syksyllä tapahtuman somekanavilla ja Etelä-Karjalan Tapahtumakalenterissa. Kevään aikana ohjelmasta julkaistaan jo pieniä maistiaisia tapahtuman somepäivityksissä.

Syyskarnevaalin kick off -tilaisuus yrittäjille
Ke 22.4. klo 8–10, kaupungintalon kokoustila Venlassa
Ilmoittaudu tapahtumaan 21.4. mennessä:
juho.peltonen@taidekouluestradi.fi, puh. 050 5549572 

Seuraa Syyskarnevaalia somessa:
www.facebook.com/Syyskarnevaali/
www.instagram.com/lappeenrannan_syyskarnevaali/

Lisätiedot

Juho Peltonen, Taidekoulu Estradi
juho.peltonen@taidekouluestradi.fi, 050 554 9572