Suosikit

Lappeenrannassa ei turhaan pönötetä – uusi brändi kehystää lappeenrantalaisuutta

JULKAISTU 24.7.2026, 09.01

Nuori nainen kävelee kukkaistutusten ohi olallaan kassi, jossa teksti LPR since 1649.

Lappeenrannan uusi brändi pukee sanoiksi ja kehystää lappeenrantalaisuutta. Sen ytimessä on Lappeenrannan omaleimainen luonne ja rakentavana voimana lappeenrantalaiset, jotka teoilla, toiminnallaan ja asenteellaan välittävät mielikuvaa ja tunnetta siitä, mitä Lappeenranta on.

– Lappeenranta sisältää ristiriitaisuutta, jossa vastinparit eivät poissulje toisiaan, vaan elävät rinnakkain.

– Täällä asiat tehdään leppoisasti ja rennosti, mutta samaan aikaan määrätietoisesti ja tosissaan. Pilke löytyy silmäkulmasta, mutta jalat ovat tukevasti maassa. Rosoisuus ja sivistys sekä rentous ja rohkeus kohtaavat. Lappeenrannassa ei turhaan pönötetä, viestintä- ja markkinointipäällikkö Sami Soljansaari sanoo.

Markkinoinnin asiantuntija Siiri Viinikainen kertoo, että Lappeenrannalla ei jatkossa ole yhtä slogania.

– Brändi on tarkoitettu pitkäikäiseksi ja koko Lappeenrannan hyötykäyttöön. Se ilmentää kokonaisuutena lappeenrantalaisuutta ja jopa leikittelee sillä. Esimerkiksi kaupungin lyhenne LPR toimii sanakehyksenä, joka mahdollistaa lukemattomia tapoja kuvata Lappeenrantaa ja lappeenrantalaisuutta ja epävirallisena lyhenteenä se ei ole katoamassa mihinkään.

– Sanoitusten ohella myös visuaaliset valinnat ovat uskollisia sille mitä ja millainen Lappeenranta on, miten se toimii ja mihin se pyrkii.

Jo olemassa olevaa

Brändin pitää Soljansaaren mukaan haastaa tunnetasolla ja olla aistittavissa todeksi.

– Toivon, että uusi brändimme herättää laajasti tunteita. Uskottavaksi sen tekevät paikalliset, ja mitä paremmin se kantaa Lappeenrannassa, sitä vakuuttavammin se herättää mielenkiintoa kaupungin ulkopuolella.

Brändiuudistuksen tavoitteena olikin kiteyttää jotain sellaista, joka on jo olemassa.

– Emme halunneet rakentaa jotain uutta, kiiltävää ja yläpilvelle tähyilevää identiteettiä kaupungille, vaan yritimme lopputuloksessa hivuttautua lähemmäs vetykioskia ja lappeenrantalaisia kauppajonokeskusteluja. Uusi brändi ilmentää pitkälti myös kaupungin nykyistä tekemisen tapaa.

Lappeenranta-mielikuvan ainesosia etsittiin kysellen ja kuunnellen asukkaiden ja paikallisten toimijoiden näkemyksiä ja kokemuksia kotikaupungistaan. Brändiuudistuksen valmisteluun osallistui yhteensä noin 900 asukasta, eri alojen toimijaa, kaupungin henkilöstöä ja muualla vaikuttavaa lappeenrantalaislähtöistä henkilöä.

– Sen sijaan, että olisimme vilkaisseet palkintokaappiin ja valinneet faktoja tietosanakirjasta, jututimme Lappeenrannan tarinan päähenkilöitä. Mielikuva Lappeenrannasta ja lappeenrantalaisuudesta on kiteytetty näiden keskustelujen johtopäätöksistä.

Päättymätön maraton

Brändiuudistuksen valmistelu aloitettiin keväällä 2025. Uudistuksen valmistelu kustansi 37 000 euroa ja kaupungin kumppanina toimi Kaski Creative Agency.

Uusi brändi näkyy jo nyt ja tulee näkymään vielä vahvemmin katukuvassa sekä kaupungin viestinnässä ja muussa tekemisessä niin Lappeenrannan sisällä kuin kaupunkirajojen ulkopuolellakin.

Kaikki ei ole valmista hetkessä ja muutos vie aikaa. Soljansaaren mukaan brändityössä onkin kyse päättymättömästä maratonista, jossa keskeneräisyyskin on rehellisesti ja avoimesti läsnä.

– Lappeenrantalaisuuden esilletuonti ja mielikuvien juurruttaminen ei oikeastaan lopu mihinkään. Se syvenee, vahvistuu ja mukautuu vuosien varrella niin kaupungin tekemisen kuin erityisesti paikallisten ja täältä lähtöisin olevien mukana ja kautta.

Uudistuksen kunniaksi järjestetään kaikille avoimet juhlat 5.8.2026

Kaupunki haluaa kiittää brändityöhön osallistuneita ja Lappeenranta-mielikuvaa eteenpäin vieviä asukkaitaan. Uuden brändin kunniaksi kaupunki järjestää kaikille avoimen ja ilmaisen piknik-henkisen Ei pönötetä -tapahtuman linnoituksessa keskiviikkona 5.8. klo 15 alkaen.

– Luvassa on koko perheen tapahtuma, jossa ei turhaan pönötetä. Tarjolla on popcornia, hattaraa, lelunvaihtopiste, kasvomaalausta ja musiikkia. Lasten DJ soittaa lastenmusiikkia ja juhlat kruunaa punkia ja kansanmusiikkia yhdistävä paikallinen yhtye D.E.D. Europaeus Alive.

– Kiitosjuhlan yhteydessä voi tutustua uuteen kaupunkibrändiimme ja jatkaa juhlien jälkeen iltaa niin ikään Lappeenrannan juhlaviikkojen ohjelmistoon kuuluvan Rannalla Saimaan -yhteislaulutapahtuman parissa, Siiri Viinikainen sanoo.

Lisätietoja:

Sami Soljansaari, viestintä- ja markkinointipäällikkö
Puh. 040 760 3082, sami.soljansaari@lappeenranta.fi

Siiri Viinikainen, markkinoinnin asiantuntija,
Puh. 040 635 3326, siiri.viinikainen@lappeenranta.fi

Lappeenrannan uusi brändi: https://lappeenranta.fi/fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/viestinta-ja-markkinointi/brandi