Suosikit

Lappeenrannan kaupunginteatterin ensi-iltanäytelmä Sointula on herättänyt kiinnostusta Kanadan mediassa

JULKAISTU 16.11.2023, 13.06

Lappeenrannan kaupunginteatterissa lauantaina 18.11. klo 16 suurella näyttämöllä ensi-iltansa saa Tuomo Aitan musiikkinäytelmä Sointula. Sointula kertoo inkerinsuomalaisen lehtimiehen ja utopistin Matti Kurikan uskomattoman tarinan sadan vuoden takaa. Sointula oli Matti Kurikan 1900-luvun alussa Kanadaan perustama utopistinen suomalainen siirtokunta. Näytelmä on herättänyt huomiota jo ennen ensi-iltaansa kanadalaisessa mediassa.

Lappeenrannan kaupunginteatterin johtaja Helka-Maria Kinnunen kertoo, että häntä on jo haastateltu Victoria Times Colonist -julkaisuun. Ennakkotietojen mukaan tulossa on myös muita lehtijuttuja sekä esimerkiksi haastattelu Kanadan CBC-radiokanavan aamulähetykseen.

– Onhan tämä jännää, että yhtäkkiä mantereiden ja sukupolvien välinen välimatka lyhenee tällä tavalla. Olen saanut mediayhteydenottojen lisäksi postia yksityishenkilöltä, jonka Pohjois-Karjalasta lähtöisin oleva isä tunsi Sointulan alkuperäisiä asukkaita, Kinnunen kertoo.

Näytelmän herättämästä poikkeuksellisesta kiinnostuksesta kertoo myös se, että ensi-iltaan on tulossa bussilastillinen ulkopaikkakuntalaisia Sointula-faneja. Ennakkotietojen mukaan näytelmää on tulossa seuraamaan myös Kanadan Malcolm-saarelta Sointula-museon johtaja Kathy Gibler

Teatterinjohtaja Helka-Maria Kinnunen kokee, että näytelmä puhuttelee eri kohderyhmiä useasta eri syystä.

– Meillä monella on sukulaisia, jotka ovat aikanaan lähteneet paremman elämän perässä rapakon taakse tai merille, ja joista ei ehkä sen koommin kuultu mitään. Näytelmä voi herättää vaikka halun saada lisätietoa.

– Toisaalta näytelmä on myös ajankohtainen ja siinä on yhtäläisyyksiä tämän ajan ja sata vuotta sitten tapahtuneen välillä: ihmiset ovat liikkuneet ja liikkuvat yhä paremman elämän ja unelmien perässä, Kinnunen summaa.

Sointulan esitykset jatkuvat 25.4.2024 asti.

Lue lisää: Sointula - Lappeenrannan teatteri (lprteatteri.fi)

ja Unelmointi sallittu! Lappeenrannan kaupunginteatterin musiikkinäytelmä Sointula vie katsojat sadan vuoden takaiseen siirtokuntautopiaan - Juttuarkisto - Lappeenrannan teatteri (lprteatteri.fi)

Lisätiedot:

Helka-Maria Kinnunen, teatterinjohtaja
Lappeenrannan kaupunginteatteri
puh. 040 559 2605
helka-maria.kinnunen@lappeenranta.fi