Suosikit
Palvelu

Vesiliikennelain mukainen lupa

Vesiliikennelain mukaan on moottorikäyttöisellä vesikulkuneuvolla suoritettavien kilpailujen tai harjoitusten toistuvaan tai pysyvään järjestämiseen samalla vesialueella haettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen lupa. Myös yksittäisen tapahtuman järjestämiseen on haettava lupa, jos tapahtumasta on odotettavissa merkityksellisiä ympäristöhaittoja. Vesialueen omistajan on annettava suostumuksensa luvan myöntämiseen.

Ehdot ja kriteerit

Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, toimintaan vaaditaan samat luvat kuin Suomeenkin sijoittautuneilta elinkeinonharjoittajilta.

Toimintaohje

Vesiliikennelain mukaisen luvan saamiseksi, toimita kirjallinen lupahakemus ympäristönsuojeluviranomaiselle vähintään 3 kk ennen tapahtumaa.

Hakemus voi olla vapaamuotoinen, mutta hakemuksessa pitää olla kartta toiminta-alueesta, vesialueen osakkaiden kirjallinen suostumus, selvitys turvallisuusnäkökohdista ja suunnitelma alueen siivouksesta tai muusta kunnostuksesta tapahtuman jälkeen.

Liitä lupahakemukseen kartta toiminta-alueesta, vesialueen osakkaiden kirjallinen suostumus, selvitys turvallisuusnäkökohdista ja suunnitelma alueen siivouksesta tai muusta kunnostuksesta tapahtuman jälkeen.

Määräaika

Laita lupahakemus vireille vähintään 3 kk etukäteen.

Käsittelyaika

Hakemuksen käsittelyaika on yleensä vähintään kolme (3) kuukautta kuulemis- ja valitusaikoineen.

Voimassaoloaika

Vesiliikennelain mukainen lupa on voimassa lupapäätöksessä myönnetyn ajan.

Palvelun tausta ja lainsäädäntö

Moottoriveneillä tai muilla moottorikäyttöisillä vesikulkuneuvoilla tapahtuvaan kilpailuun tai harjoitukseen tulee yleensä hakea kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen lupa. Jos tapahtuma sijoittuu usean kunnan alueelle, lupahakemuksen käsittelee ELY-keskus. Lupa tulee hakea, jos tapahtuma on toistuva tai säännöllinen. Lupa on haettava myös yksittäiseen tapahtumaan, jos siitä on odotettavissa huomattavia haittoja luonnolle, muulle ympäristölle, asutukselle, yleiselle virkistyskäytölle ja kalastukselle.

Vesiliikennelain mukaista lupaa ei tarvita, jos toiminnalla on jo ympäristölupa tai jos alueen tarkoituksena kaavan mukaan on nimenomaan tällainen toiminta.

Vesiliikennelaki

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2019/20190782