Suosikit
Palvelu

Kulttuuri-, taide ja perinnetoiminnan avustukset

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan myönnettäviä avustuksia voi hakea järjestö, yhdistys, seura tai vastaava ryhmä, joka tuottaa Lappeenrantaan sijoittuvaa toimintaa. Avustuskohde voi olla esimerkiksi ryhmien ohjaajien palkkiot (palkkiot maksetaan vain järjestölle, ei palkkana yksityishenkilölle), kuoronjohtajien palkkiot, näyttelyiden, konserttien ja vastaavien tilaisuuksien järjestelykulut, käsikirjoitukset, materiaalihankinnat ja muut vastaavat kohteet, jotka lisäävät kaupungin kulttuuritarjontaa. Keskeisenä arviointiperusteena on avustettavan toiminnan vaikuttavuus (esimerkiksi se, kuinka isoa joukkoa toiminta koskettaa).

Avustuksen määrää harkittaessa otetaan huomioon toiminnan määrä, laatu sekä vaikuttavuus (hyvinvoinnin lisääminen, näkyvyys, työllistävät vaikutukset, ympäristövaikutukset tms.), kulttuuritarjonnan uusinajattelu (esimerkiksi flashmobit, kulttuuriin kompastuminen tai muu maksuton tarjonta kaupunkilaisille), Lappeenrannan kaupungin muilta toimialoilta saadut avustukset ja aiemmin saadut kulttuuriavustukset sekä avustustarve ja hakijan taloudellinen tilanne.

Ehdot ja kriteerit

Avustusta ei myönnetä

  • yksityishenkilöille
  • ensisijaisesti yksittäisen yhdistyksen jäsenille ja sen lähipiirille kohdennetun juhlatilaisuuden järjestelyihin
  • yhdistysten jäsenten palkitsemiseen
  • pysyvien tilojen tilavuokriin
  • ulkomaanmatkoihin
  • kaupungin ulkopuolella järjestettävien tilaisuuksien järjestelyihin tai niihin osallistumiseen.

Avustushakemusten arviointi

  • Saman hakijan avustushakemuksia arvioidaan kokonaisuutena.
  • Avustuksia myönnetään tapauskohtaisesti.
  • Kaupunki ei rahoita hankkeita kokonaisuudessaan, vaan hakijalta edellytetään myös omarahoitusosuutta.
  • Arvioinnissa painotetaan avustuksen avulla järjestettävän toiminnan vaikuttavuutta, esimerkiksi sitä, kuinka ison joukon ihmisiä se suoraan tai välillisesti tavoittaa.
  • Kun avustetun toiminnan tuloksena tuotetaan tilaisuus, kuten tapahtuma tai konsertti, avustuksen saajan tulee ilmoittaa siitä Etelä-Karjalan tapahtumakalenterissa http://tapahtumat.ekarjala.fi, josta poimitaan automaattisesti tapahtumat Lappeenrannan viikoittaiseen tapahtumaseurantaan.
  • Kun avustuksella tuotetaan harrastustoimintaa, uusille harrastajille avoimesta harrastustoiminnasta tulee ilmoittaa Etelä-Karjalan harrastuskalenterissa https://harrastukset.ekarjala.fi/.
  • Kaupungin avustuksella tuotetun tilaisuuden markkinoinnissa tulee käyttää kaupungin markkinointilogoa, joka on ladattavissa kaupungin verkkosivulta https://lappeenranta.fi/fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/viestinta-ja-markkinointi/visuaalinen-ilme-ja-logot.
  • Edellä mainittujen ilmoitusvelvollisuuksien laiminlyönti vaikuttaa tulevien vuosien avustushakemuksien käsittelyyn.

Toimintaohje

Avustusta voi hakea ympäri vuoden kaupungin sähköisen asiointipalvelun kautta. Avustushakemus tulee jättää ennen toimintaa. Avustuspäätökset tehdään helmi-, touko- ja marraskuussa. Päätöskäsittelyyn otetaan aina edellisen kuukauden loppuun mennessä jätetyt avustushakemukset.

Mikäli sähköistä lomaketta ei ole mahdollisuus käyttää, paperisen lomakkeen voi noutaa asiakaspalvelukeskus Winkistä kaupungintalolta tai Joutsenon kirjastosta. Paperinen lomake palautetaan allekirjoitettuna Winkkiin. Vanhoja, ennen vuotta 2023 julkaistuja lomakepohjia ei ole mahdollista enää käyttää.

Avustuksen maksaminen

  • Avustus maksetaan joko heti avustuspäätöksen jälkeen tai jälkikäteen sillä toteutetun toiminnan tapahduttua. Etukäteen maksaminen on mahdollista tunnetuille ja vakiintuneille paikallisille toimijoille.
  • Jos avustus maksetaan heti päätöksen jälkeen, avustuksen saajan on raportoitava sen käytöstä avustuksen myöntövuoden loppuun mennessä täyttämällä selvityslomake sähköisesti. Selvityksessä on ilmoitettava hankkeen toteutuneet tulot ja menot. Mikäli raportointia ei tehdä, avustus peritään takaisin.
  • Mikäli maksatus tehdään jälkikäteen, täytetään selvityslomake sähköisesti avustuksen myöntövuoden loppuun mennessä. Selvityksessä on ilmoitettava hankkeen toteutuneet tulot ja menot.
  • Avustuksen saajan tulee itse huolehtia raportointi/maksatusasiakirjojen toimittamisesta. Kaupunki ei pyydä asiakirjoja erikseen.
  • Mikäli avustuskohteen toteutuneet nettokustannukset ovat myönnettyä avustusta pienemmät, maksetaan avustuksena vain toteutuneet kustannukset. Etukäteen myönnetystä avustuksesta voi tällaisessa tilanteessa varautua palauttamaan avustuksen ja nettokustannusten erotuksen.
  • Uutta avustusta ei voi hakea ennen kuin vanha avustus on raportoitu.

Maksullisuuden tiedot

Palvelu on ilmainen.