Suosikit

Ystävyyskaupunkikuulumisia Schwäbisch Hallista

JULKAISTU 1.6.2023, 15.02

Schwäbisch Hallin ja Lappeenrannan kaupungin edustajia.

Saksalainen Schwäbisch Hall on yksi Lappeenrannan ystävyyskaupungeista. Ystävyyskaupunkitoimintaa on toteutettu vuodesta 1985 alkaen.

Kansainvälisten asioiden päällikkö Päivi Pietiläinen kertoo, että Koillis-Saksassa sijaitsevan ystävyyskaupungin kanssa tehdään aktiivista yhteistyötä eri elämänalueilla.

– Toteutamme oppilaitosyhteistyötä ja oppilasvaihtoa niin perus- kuin lukiokoulutuksessakin. Meillä on myös esimerkiksi ympäristöasioihin liittyviä projekteja ja käytännön vertailua.

– Yhteistyö ei ole vain kaupunkien, vaan myös niissä vaikuttavien eri toimijoidenkin välistä. Esimerkiksi Taidekoulu Estradi osallistui tämän vuoden nuorisoteatterifestivaaleille Schwäbisch Hallissa, ja LUT-yliopisto oli alkuvuodesta mukana Interpack 2023 -messuilla.

Ystävyyskaupungin asukkaat vierailevat lähes joka kesä Lappeenrannassa, ja vierailuja tehdään myös virkamies- ja luottamushenkilötasolla.

– Schwäbisch Hallin johtohenkilöt kävivät visiitillä Lappeenrannassa helmikuussa ja me puolestamme olimme vastavierailulla Saksassa viime viikolla. Keskustelimme yhteistyöstä ylipormestari Daniel Bullingerin johdolla ja osallistuimme perinteisiin suolankeittäjien kakku- ja kaivojuhliin.

Lisätietoja:

Päivi Pietiläinen, kansainvälisten asioiden päällikkö
puh. 040 770 2797, paivi.pietilainen@lappeenranta.fi