Suosikit
Palvelu

Nuorisojärjestöjen kohdeavustus

Kohdeavustusta voi hakea ympärivuotisesti. Avustusta myönnetään käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa. Kohdeavustusta myönnetään nuorille suunnattujen toimintojen järjestämiseen. Järjestävä tahon ei tarvitse olla rekisteröitynyt. Toiminta tulee järjestää Lappeenrannassa ja sitä on markkinoitava määriteltyjen ohjeiden mukaisesti.

Ehdot ja kriteerit

Toiminnasta vastaavan ryhmän on oltava vähintään 3 henkilöä ja toiminta tulee kohdentaa lappeenrantalaisten nuorten hyväksi. Hakemuksen jättäjän on oltava täysi-ikäinen. Kohdeavustusta myönnetään tapauskohtaisesti hakemuksen pohjalta kertaluontoisena avustuksena. Avustus on harkinnanvarainen.

Tapahtumaan myönnetyn kohdeavustuksen saajan on käytettävä kaupungin markkinointilogoa, joka on ladattavissa kaupungin verkkosivuilta, sekä ilmoitettava tapahtumasta julkisesti eri kanavissa. Lista markkinointikanavista on kerrottava hakemuksessa.

Kohdeavustusta ei myönnetä

  • esiintymismatkoihin, kilpailumatkoihin tai leireihin
  • järjestöjen tai ryhmien omiin sisäisiin tilaisuuksiin
  • tilavuokriin
  • koulun, oppilaitoksen tai muun laitoksen toimesta järjestettävään toimintaan
  • sellaisille ryhmille, joiden toiminta katsotaan kaupungin toimesta järjestetyksi
  • sellaisille ryhmille tai järjestöille, jotka saavat avustuksia kaupungin jonkin muun vastuualueen kautta

Toimintaohje

Avustusta voi hakea ympäri vuoden kaupungin sähköisen asiointipalvelun kautta. Avustusta tulee hakea kahta viikkoa ennen toiminnan järjestämistä. Tällöin järjestävä taho ehtii markkinoimaan toimintaa ja päätös ehditään tehdä. Avustuspäätös tehdään viranhaltijapäätöksellä.

Avustus maksetaan sen jälkeen, kun toiminnasta on toimitettu tiliselvitys. Selvitys tehdään vapaamuotoisena selvityksenä, josta tulee käydä ilmi toiminnan nimi, lyhyt kertomus toiminnan toteutumisesta, tulot/menot, selvitys hankkeen toteuttamisesta ja sen allekirjoittaa hakijan täysi-ikäinen edustaja. Tiliselvityslomakkeen voi täyttää sähköisesti kaupungin verkkoasiointipalvelussa.

Maksullisuuden tiedot

Palvelu on ilmainen.